3/03/2013

Run like you're on fire.

Ihana tunne, kun on tullut lenkiltä ja pääsee käymään saunassa! Eilen ylitin itseni ja juoksin kaksi lenkkiä; yhden aamulla ja yhden illalla. Molemmat kestivät noin tunnin. Täytyisi vain keksiä jotain lenkkeilyn vastapainoksi. Lihaskuntoharjoitteet tuntuu jotenkin niin tylsältä, eikä sitä ole ollenkaan mukavaa tehdä yksikseen kotona. Tietäisikö kukaan mitään mukavaa vaihtoehtoa, jolla saisin ovelasti hoidettua lihaskunnon, mutta silti se olisi hauskaa? Vai onko minun aivan pakko alkaa niitäkin tekemään? Musta on hauskaa, kun aloitin juoksemisen ihan normaaleilla lenkkareilla. Ajattelin, että ei sillä kengällä ole niinkään väliä kun olen vain tämmöinen satunnaislenkkeilijä, mutta kuinkas sitten kävikään. Viikkoa myöhemmin olin jo ihmettelemässä Top Sportissa mitä hienompia lenkkareita ja niiden ominaisuuksia ja matkaan lähtikin Niken Pegasus 28. Nämä ostettuani ajattelin, että onhan se kiva omistaa nyt lenkkarit, mutta en silloin vielä tiennyt kuinka nainen voikaan rakastua juoksemiseen (silloin ajatus urheilemisestakin hengästytti) niin vietävästi.
Tänään ajattelin unenpöpperöstä selvittyäni, että voisin vähän koittaa onneani taas juoksemisessa. Mutta en pyri mihinkään huippusuorituksiin, enkä halua, että kehoni rasittuu liikaa.
Tuli mieleen myös, että voisikohan uinti auttaa käsien kiinteytymisessä? Voisin taas alkaa käymään pari kertaa viikossa uimassa. :)

Nyt ei muuta. Kirjoittelen luultavasti illalla lisää.

3/02/2013

Fitness starts in your head.

Noniin. Tästä se lähtee.
Eli siis, päätin perustaa toistamiseen blogin elämäntaparemontin tueksi. Ajattelin päivittää blogia, kuin päiväkirjaa, jolloin kirjoittamisestakin tulee miellyttävämpää. Koska teistä on varmasti kiva tietää jotain pohjatietoa minusta niin tässä semmoista vähän:
Nimi: Tuulia
Pituus: 162cm
Paino: 79kg
Vartalo: Selvä päärynävartalo. Rasva on levittäytynyt suhteellisen tasaisesti ympäri kehoa.
Tavoitteet: Tavoitteeni on päästä hyvään fyysiseen kuntoon ja tuntea itseni terveeksi ja elinvoimaiseksi.
Kuinka aijon tehdä sen: Aijemmat yritykseni ovat aina epäonnistuneet syystä tai toisesta. Suurinosa syistä on ollut aivan tekosyitä tai olen vain alkanut tähän hommaan aivan väärästä syystä. Tällä kertaa teen tämän vain itseni takia. En yritä päästä ensi kesäksi rantakuntoon vaan minulle on aivan se ja sama meneekö tässä puoli vuotta vai kolme vuotta. Haluan onnistua tässä ja hiljaa hyvä tulee. Haluan myös säilyttää terveellisen elämäntavan koko loppu elämäni, enkä vain 3kk. Aijemmat projektinikin ovat kaatuneet siihen, kun olen aloittanut ihan väärästä syystä tai vauhti on ollut liian kova, eikä sitä ole jaksanut pitää yllä.
Unelmat: Olen jo pitkään unelmoinut maratonin juoksemisesta ja olen päättänyt, että aijon sen vielä joskus juosta; sama se onko se puolimaratoni vai kokomaratoni!
Muuta: En aijo ruveta ihmedieteille vaan aijon tehdä tämän terveellisen kotiruuan ja liikunnan avulla!

Eiköhän tässä ole tälle kertaa tarpeeksi tietoa. Myöhemmin lisää, vaikka treeneistä ja ruokavaliosta. :)